Call of Duty 2 eli CoD2 on ihan jees FPS-peli. Grafiikka on ihan hienoa ja jopa omalla kokoonpanollani (radeon 9600pro, 1gb ram, 2ghz intel P4) pyörii nykimättä kaikki asetukset tapissa. Tosin pelin tekoäly on välillä (tai aika usein) ellei rasittavaa niin ainakin puutteellista, esim. sakut paahtavat konekiväärillä kohti omien asemia, jolloin omat suojautuvat mutta kohta kuitenkin hyppääväät esiin ja tulitavat kohti kk:ta jolloin kk repii ne kappaleiksi; tai kun on juuri tähtäämässä enfieldillä sakua päähän niin silloin kun ammut, oma hyppää eteen ja kuolee, jolloin peli valittaa että ''tuo ei ole sallittua'' ja joutuu jatkamaan viimeisimmästä tallennuksesta, tätä yleensä seuraa se että tekee mieli lyödä näppis näytöstä läpi. Lisäksi soltuilla(niin omilla kuin saksalaisilla) on pakkomielle viskata lähelle lentänyt kranaatti takaisin vaikka se olisi juuri räjähtämässä (välillä porukka räjähtääkin kranu käteen). Hyvä juttu CoD2:ssa on että perinteisen jenkkien kamppanjan lisäksi pelistä löytyy myös venäläisten ja brittien kamppanja. Kamppanioiden pelaaminen on tehty vielä niin että ensimmäisenä voi pelata venäläisten kamppanjaa, riittävän paljon sitä pelattuaan pääsee brittien kamppanjaan ja sen läpi vedettyään pääsee vasta jenkkien kamppanjaan. Vaikka kamppanjoita on pelissä 3 on ne nopeasti pelattu läpi, kolmisen tuntia päivässä pelaamalla on ne noin 3 päivässä pelattu ja kun pelaaminen on putkijuoksu ramboilua, jossa pitää tappaa kaikki ''pahat natsit'' on uudelleen peluu arvo aika mitätön.
Loppu tiivistys
Ensimmäistä kertaa pelattaessa CoDia jaksaa mättää tunti toisensa jälkeen, mutta kerran läpi pelattuaan sen helposti unohtaa kaapin nurkkaan pölyttymään. Ei huono peli mutta jotain jäi puuttumaan.
tässä vielä linkki demoon:http://www.peliplaneetta.net/tiedostot/pelidemot/3d-raiskinta-toiminta/5334/
keskiviikko 29. elokuuta 2007
maanantai 27. elokuuta 2007
Company of Heroes
Ehdottomasti tämän hetken paras RTS-peli. Loisto tuotos reliciltä. Grafiikka on todella kaunista, tekoäly toimii hyvin (esim. sotilaat osaavat itse hakeutua suojaan) myös räsynukke efekti on hieno lisä. Lisäksi CoH on realistisempi, kuin monet muut RTS-pelit (tankin tykki voi tuhoutua, konekiväärimies kuolla, panssari heikompaa takana kuin edessä, myös moottori voi vaurioitua taakse tulleen osuman seurauksena). Joten turhaan ei ole CoH voittanut esim. E3 messujen parhaimman strategiapelin titteliä. Miinuksena voidaan kyllä sanoa pelin laitevaatimukset, peli vaatii todella paljon tehoja koneelta. Tässä minimit:windows xp tai vista, 2,0ghz intel P4 tai AMD athlon, 512mb työmuistia = ramia, directX 9.0c yhteen sopiva 64mb näytönohjain pixelshader 1.1 tuella ja uusimmilla ajureilla, dX 9.0c yhteensopiva 16-bit äänikortti, DVD-asema, 6,5 gb kovalevy tilaa. ja sitte suositukset:3.0ghz IP4 tai vastaava, 1gb muistia, 256mb nvidia 6800 tai parempi. ja nää oli suoraan pelin takakannesta. Marraskuussa ilmestyvä Opposing fronts- lisälevy tulee viemään vielä enemmän tehoja.
Jos nyt ei tiedä mistä puhutaan ni tässä olis linkki CoHin kotisivuille:
http://original.companyofheroesgame.com/index_en.html?section=&country=United+States&month=11&day=27&year=1978
...ja tossa olis Opposing Fronts:in sivuille:
http://www.companyofheroesgame.com/home.php
ja sit viel linkki toho CoHin demoohttp://www.peliplaneetta.net/tiedostot/pelidemot/strategia-sotapelit/5643/ ja sit vaa painatte siitä imuroi tiedosto jutusta vasemmassa yläkulmassa. Aikas iso demo sitte melkeen 2gb. Jos käytte tuolla CoHin sivuilla ni kattokaa ihmees noita ''in game'' trailereita.
Jos nyt ei tiedä mistä puhutaan ni tässä olis linkki CoHin kotisivuille:
http://original.companyofheroesgame.com/index_en.html?section=&country=United+States&month=11&day=27&year=1978
...ja tossa olis Opposing Fronts:in sivuille:
http://www.companyofheroesgame.com/home.php
ja sit viel linkki toho CoHin demoohttp://www.peliplaneetta.net/tiedostot/pelidemot/strategia-sotapelit/5643/ ja sit vaa painatte siitä imuroi tiedosto jutusta vasemmassa yläkulmassa. Aikas iso demo sitte melkeen 2gb. Jos käytte tuolla CoHin sivuilla ni kattokaa ihmees noita ''in game'' trailereita.
Edit:
Saksalaisten panssarintorjunta porukka Jenkkien pommituksen jälkeen.
Titaanien taisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



